Uutiset 2014
Ajankohtaista

Uutiset 2014

Stuttgart/Hannover, 25. syyskuuta 2014. Mercedes-Benzin Citaro Euro VI voitti maailmanlaajuisesti tärkeimmillä IAA-hyötyajoneuvomessuilla ”Green Bus Award 2014” -palkinnon. Alan ammattijulkaisut ”Omnibusrevue” ja ”BusFahrer” ovat myöntäneet palkinnon vuodesta 2011 aina vuorottaisina vuosina pitkän matkan liikenteeseen ja kaupunkikäyttöön suunnitelluille linja-autoille. Tänä vuonna palkinnon sai jo kolmannen kerran neljän vuoden sisällä Stuttgartissa toimivan Daimler AG:n ajoneuvo.

Palkinnon voitti se kaupunkikäyttöön suunniteltu linja-auto, joka saavutti Berliinissä ”Omnibusrevue”-julkaisun testireitillä alhaisimmat kulutusarvot. Testin puitteissa testataan ajoneuvoja kaupungin linjaliikenteessä toimivalla linjalla 200 käytettävän linja-auton lievästi muunneltuna mallina. Linja 200 on vaativa, kaupungin keskustassa liikennöitävä reitti. Kuljettajille ja tekniikalle asetetaan vaativat olosuhteet jatkuvien pysähdysten ja tiheiden pysäkkivälien myötä. Citaro Euro VI pärjää kyseisissä olosuhteissa kuitenkin erinomaisesti, sillä parhaan mahdollisen kokonaistaloudellisuuden saavuttaminen on ollut painopisteenä jo linja-auton kehitysvaiheessa. 

Ylempi kuva: vasemmalta oikealle: Sascha Böhnke, Omnibusrevue; Hartmut Schick, Daimler Buses -päällikkö; Till Oberwörder; Head of Sales & Aftersales Daimler Buses